Kangasalan Pelimannileiri 2026

Tarkastelet mennyttä tapahtumaa.

  • ma-ke 8.10.6.2026

Tervetuloa Kangasalan Pelimannileirille 8.–10.6.2026 Lamminrahkan koululle, Kangasalle!

Kangasalan Pelimannileiri on jo vuosikymmenien perinne; ensimmäisen kerran Kangasalla leireiltiin kansanmusiikin merkeissä kesällä 1987. Nykyiselleen leiri on muotoutunut kolmipäiväiseksi, tiiviiksi kansanmusiikin koulutuskokonaisuudeksi, jonka ohjelma muodostuu Leenamaija Raukolan ja leiriopettajien yhdessä ohjaamista suurista yhteissoitoista sekä soitin-, ikä- ja tasoryhmissä tapahtuvista vaihtelevien opettajien ohjaamista pienryhmätunneista. Tutustu leiri-infoon alla ja ilmoittaudu mukaan!

Päiväohjelma

Leiri alkaa Lamminrahkan koululla (os. Mossin puistokatu 33, 36240 Kangasala) maanantaina 8.6. klo 12 lounaalla, ilmoittautumisella ja majoittumisella. Leiritoimintaa on maanantaina alkuiltaan saakka sekä tiistaina ja keskiviikkona aamusta alkuiltaan. Leiri päättyy kaikkien osalta keskiviikon loppukonserttiin, joka alkaa klo 17.

Maanantai 8.6.

  • klo 12 Saapuminen, majoittuminen ja lounas

  • klo 13–15 Opetusta

    • klo 13–15 Pikkupelimannit ja aikuisten ryhmät

  • klo 15–15.30 Välipala

  • klo 15.30–17.15 Opetusta

    • klo 15.30–17.15 Pikkupelimannit ja aikuisten ryhmät

    • klo 15.30–16.15 Pelimannimuskari 0–2v

    • klo 16.30–17.15 Pelimannimuskari 3–6v

  • klo 17.15–18.15 Päivällinen

  • klo 18.15–19 Opetusta

    • klo 18.15–19 Alkupelimannit, Pikkupelimannit ja aikuisten ryhmät

  • klo 19.30 Vapaaehtoista iltaohjelmaa

  • klo 20.30 Majoittujille iltapala

Tiistai 9.6.

  • klo 8.30 Majoittujille aamupala

  • klo 9.30–11.45 Opetusta

    • klo 9.30–11.45 Pikkupelimannit ja aikuisten ryhmät

  • klo 12–13 Lounas

  • klo 13–15 Opetusta

    • klo 13–15 Pikkupelimannit ja aikuisten ryhmät

    • klo 13–13.45 Pelimannimuskari 0–2v

    • klo 14–14.45 Pelimannimuskari 3–6v

  • klo 15–15.30 Välipala

  • klo 15.30–17.30 Opetusta

    • klo 15.30–17.30 Pikkupelimannit ja aikuisten ryhmät

    • klo 15.30–16.15 Alkupelimannit

  • klo 17.30–18.30 Päivällinen

  • klo 19 Vapaaehtoista iltaohjelmaa

  • klo 20.30 Majoittujille iltapala

Keskiviikko 10.6.

  • klo 8.30 Majoittujille aamupala

  • klo 9.30–12 Opetusta

    • klo 9.30–12 Pikkupelimannit ja aikuisten ryhmät

    • klo 10.20–11.05 Pelimannimuskari 0–2v

    • klo 11.15–12 Pelimannimuskari 3–6v

  • klo 12–13 Lounas

  • klo 13–15 Opetusta

    • klo 13–15 Pikkupelimannit ja aikuisten ryhmät

    • klo 13–13.45 Alkupelimannit

  • klo 15–15.30 Välipala

  • klo 15.30–16.30 Opetusta

    • klo 15.30–16.30 Pikkupelimannit ja aikuisten ryhmät

  • klo 17 Loppukonsertti

Opettajat ja henkilökunta

Leirin käytännön toteutuksesta vastaavat ja toisinaan myös viuluineen opetukseen osallistuvat leirinjohtaja Elina Mäkelä ja leiriassistentti Iida Saarinen. Heidän apunaan toimii kaksi leiri-isosta. Leirin opettajakunta muodostuu jälleen kansanmusiikin ja musiikkikasvatuksen huippuammattilaisista.

  • Tiina Ahola, kantele, laulu

  • Martin Gripentrog, kitara, viulu

  • Ari Isotalo, lyömäsoittimet

  • Antti Järvelä, viulu, kitara

  • Sakari Keipi, kitara

  • Lauri Kotamäki, vähäriviset haitarit, mandoliini

  • Veera Kuisma, 5-kielinen viulu

  • Saana Kujala, avainviulu

  • Jonna Lankinen, viulu, sello

  • Elina Mäkelä, viulu, alttoviulu

  • Iida Saarinen, viulu

  • Olli Sippola, 5-kielinen viulu, kitara

  • Leenamaija Raukola, viulu, alttoviulu

Ryhmät ja kurssit

Pelimannimuskari

  • 0–2-vuotiaille vanhemman kanssa sekä 3–6-vuotiaille

  • Opettaja Tiina Ahola

  • Tervetuloa Pelimannimuskariin laulamaan, leikkimään ja loruttelemaan! Omat ryhmät 0–2- ja 3–6-vuotiaille. Aikaisempaa muskari- tai soittotaustaa tai omia soittimia ei tarvita. 0–2-vuotiaiden ryhmässä opetus suunnitellaan lapselle ja aikuiselle yhteiseksi, 3–6-vuotiaat osallistuvat muskariin lähtökohtaisesti ilman aikuista, mutta aikuisen läsnäolo tunnilla on mahdollista. Muskarilaisen mukana tulee kuitenkin olla oma huoltaja koko leirilläoloajan, tuntien ulkopuolella ei ole järjestetty varsinaista lastenhoitoa.

  • Ilmoittautuminen ja maksu jokaiselle päivälle erikseen. Muskariopetuksen sisältö on erilainen jokaisena päivänä, joten voit valita ilmoittautumisen yhteydessä haluamasi osallistumispäivät. Saatamme joutua rajoittamaan osallistujamäärää.

  • Opetusaikataulu

    • 0–2-vuotiaat

      • Maanantaina 8.6. klo 15.30–16.15

      • Tiistaina 9.6. klo 13–13.45

      • Keskiviikkona 10.6. klo 10.20–11.05

    • 3–6-vuotiaat

      • Maanantaina 8.6. klo 16.30–17.15

      • Tiistaina 9.6. klo 14–14.45

      • Keskiviikkona 10.6. klo 11.15–12

Alkupelimannit

  • Yli 5-vuotiaille viulunsoitosta kiinnostuneille lapsille

  • Opettaja Leenamaija Raukola

  • Viulu käteen ja soittamaan! Leenamaija Raukola opettaa leirillä päivittäin Alkupelimanniryhmää, jossa lähdetään liikkeelle aivan viulunsoiton alkeista. Oma viulu mukaan, yhdistyksellä ei valitettavasti ole varastossaan pikkuviuluja. Alle kouluikäisen alkupelimannin mukana tulee olla oma huoltaja koko leirilläoloajan, tuntien ulkopuolella ei ole järjestetty varsinaista lastenhoitoa. Ryhmä sopii Pelimannimuskarin pariksi vanhimmille muskarilaisille erityisesti maanantaina ja tiistaina, sillä ryhmien opetusajat eivät osu päällekkäin.

  • Opetusaikataulu

    • Maanantaina 8.6. klo 18.15–19

    • Tiistaina 9.6. klo 15.30–16.15

    • Keskiviikkona 10.6. klo 13–13.45

Pikkupelimanniryhmät

  • Noin 7–17-vuotiaille lapsille ja nuorille, joilla soittotaustaa

  • Opettajina esim. Martin Gripentrog, Ari Isotalo, Sakari Keipi, Lauri Kotamäki, Veera Kuisma, Jonna Lankinen ja Olli Sippola

  • Monipuolista ja hauskaa yhteismusisointia, soittoa ja laulua, vaihtuvia opettajia ja uusia pelimannikappaleita ryhmän tason mukaan. Opettajat tekevät ryhmäjaot iän, soittimien ja taitotason perusteella ilmoittautumisen päätyttyä. Osallistujalla tulee olla jo soittotaustaa jossakin akustisessa instrumentissa, sillä ryhmissä ei ole tarjolla soitinten alkeisopetusta.

Viulun alkeet aikuisille

  • Aikuisille, joilla 0–2 vuotta viulunsoittotaustaa

  • Opettaja Antti Järvelä

  • Oletko aina haaveillut viulunsoitosta? Ovatko lapsena opitut viulunsoittotaidot pahasti ruostuneet? Tervetuloa Viulun alkeet aikuisille -ryhmään! Soittotaitoa tai omaa soitinta ei tarvita, ilmoita soitintarpeesta ilmoittautumislomakkeella. Ryhmä sopii sekä täysin aloittelijoille että jo alkeet omaaville, jotka haluavat vahvistaa soittotekniikkaansa asiantuntevan viulupedagogin ohjauksessa.

Kansanmusiikkiyhtye aikuisille

  • Aikuisille, joilla jonkin akustisen instrumentin perussoittotaidot

  • Opettajina esim. Martin Gripentrog, Ari Isotalo, Sakari Keipi, Lauri Kotamäki, Veera Kuisma, Jonna Lankinen ja Olli Sippola

  • Monipuolista pelimannimusisointia vaihtuvien opettajien johdolla aikuisille, joilla on jo soittotaustaa jossakin akustisessa instrumentissa. Nuotinlukutaito on toivottavaa hieman reippaamman etenemistahdin vuoksi. Soitettavaa kuitenkin löytyy monelle eri taitotasolle ja soittimelle.

Avainviulukurssi

  • Yli 16-vuotiaille ja aikuisille, joilla soittokokemusta avainviululla

  • Opettaja Saana Kujala

  • Tervetuloa syventämään soittotaitojasi avainviulun parissa! Kurssi sopii jo jonkin verran avainviulusoittokokemusta omaaville, esimerkiksi viime kesän kursseille osallistuneille. Tarkoitus on edetä ohjelmistossa ja soittotekniikoissa ns. “seuraavalle tasolle”. Mikäli sinulla on jo soittokokemusta ja sen myötä halua osallistua kurssille, mutta et omista avainviulua, olethan ennen ilmoittatumista yhteydessä leirin johtajiin. Saatamme joutua rajoittamaan osallistujamäärää.

Mikäli olet epävarma sopivasta ryhmästä, ota yhteyttä; autamme mielellämme!

Ruokailut

Leirin lämpimät ateriat sekä yöpyjien aamupalat tarjoillaan Kangasalan kaupungin ateria- ja siivouspalvelujen toimesta koulun ruokalassa. Väli- ja iltapalat tarjoillaan Kangasalan Pelimannit ry.:n toimesta koulun tiloissa.

Lämpimät ateriat ja välipalat kuuluvat automaattisesti Pikkupelimanniryhmien ja aikuisten ryhmien leirimaksuihin. Pelimannimuskarilaiset, Alkupelimannit ja huoltajat voivat ostaa erikseen haluamiaan aterioita leirin ajalle. Lämpimät ruoat maksavat 10 € / ateria, välipala 3 € / ateria ja keskiviikon ruokaisa välipala 6,50 € / ateria. Alla ote lukujärjestyksestä, miten tunnit sijoittuvat ruokailuihin nähden.

Maanantai

  • Lounas klo 12

  • Välipala klo 15

  • Pelimannimuskari 0–2v klo 15.30–16.15

  • Pelimannimuskari 3–6v klo 16.30–17.15

  • Päivällinen klo 17.15

  • Alkupelimannit klo 18.15–18.45

Tiistai

  • Lounas klo 12

  • Pelimannimuskari 0–2v klo 13–13.45

  • Pelimannimuskari 3–6v klo 14–14.45

  • Välipala klo 15

  • Alkupelimannit klo 15.30–16.15

Keskiviikko

  • Pelimannimuskari 0–2v klo 10.20–11.05

  • Pelimannimuskari 3–6v klo 11.15–12

  • Lounas klo 12

  • Alkupelimannit klo 13–13.45

Majoitus

Mahdollisuus koulumajoitukseen luokan lattialla omalla patjalla ja tyynyllä. Yöpyminen leirillä toteutuu, mikäli saamme tarpeeksi talkoilevia yövalvojia.

Muita majoitusvaihtoehtoja Kangasalla löydät sivulta visitkangasala.fi/majoitus/.

Leirin hinta

Pikkupelimanniryhmien, aikuisten ryhmien sekä Avainviulukurssin leirimaksu sisältää niin sanotun päiväleirin eli 14 x 45min opetusta sekä lämpimät ateriat ja välipalat leirin aikana. Leirimaksun lisäksi veloitetaan erikseen Kangasalan Pelimannit ry:n jäsenmaksu sekä mahdollinen yöpyminen leirillä, soitinvuokra ja tapaturmavakuutus.

Alkupelimannien leirimaksu sisältää 3 x 45 min opetusta leirin aikana. Alkupelimannien leiriin voi hyvin yhdistää Pelimannimuskaria vapaavalintaisille päiville, suosittelemme erityisesti maanantaita ja tiistaita. Alkupelimannille ja huoltajalle on mahdollista tilata ja maksaa etukäteen tiettyjä aterioita.

Pelimannimuskarin leirimaksu on päiväkohtainen ja sisältää 1 x 45min opetusta kunakin leiripäivänä. Voit siis valita ilmoittautumisen yhteydessä haluamasi leiripäivät. Muskarilaiselle ja huoltajalle on mahdollista tilata ja maksaa etukäteen tiettyjä aterioita.

Perhealennus 5 % on mahdollinen perheille, joista ilmoittautuu leirille useampi kuin yksi leiriläinen. Perhealennus myönnetään leirimaksujen loppusummasta ennen jäsenmaksuja ja mahdollisia valinnaisia lisämaksuja. Edellytämme, että kaikkien saman perheen jäsenten leirimaksut maksetaan yhtä aikaa samalta tililtä.

Leirimaksut

  • Pelimannimuskari (sis. opetus 1 x 45min / päivä) 10 € / päivä

  • Alkupelimannit (sis. opetus 3 x 45min) 45 €

  • Pikkupelimanniryhmät 7–17v (sis. opetus 14 x 45min sekä lämpimät ruuat ja välipalat) 145 € + 15 € (jäsenmaksu)

  • Aikuisten ryhmät ja Avainviulukurssi (sis. opetus 14 x 45min sekä lämpimät ruuat ja välipalat) 185 € + 15 € (jäsenmaksu)

Valinnaiset maksut

  • Yöpyminen (sis. koulumajoitus luokan lattialla sekä aamu- ja iltapalat) 30 €

  • Vuokraviulu Viulun alkeet aikuisille -ryhmään 15 €

  • Vuokra-avainviulu Avainviulukurssille 20 €

  • Tapaturmavakuutus alle 18-vuotiaalle, jolla ei vakuutusta omasta takaa 5 €

  • Erikseen ostetut ateriat 3–10 € / kpl

Leiri maksetaan tilisiirrolla myöhemmin annettavien maksuohjeiden mukaisesti.

Soittimet

Otathan oman soittimesi mukaan leirille, ellet ole erikseen sopinut tai ilmoittanut lomakkeella tarvitsevasi soitinta vuokralle. Kangasalan Pelimanniyhdistyksellä on muutamia harmooneja ja kontrabassoja, jotka varataan ensisijaisesti viikoittaisissa ryhmissämme soittaville leiriläisille. Mikäli tarvitsisit leirille käyttöösi harmoonin tai kontrabasson, olethan yhteydessä ennen ilmoittautumista, jotta voimme varmistaa soitinten riittävyyden.

Talkoolaiset

Leirin onnistumisen ja leiriarjen sujuvuuden tärkeänä lenkkinä ovat vuodesta toiseen talkoolaiset. Talkootehtäviä löytyy laidasta laitaan muun muassa roudauksen, majoituksen koordinoinnin, yövalvomisen ja siivoamisen parista. Pyydämmekin erityisesti leirille osallistuvien lasten huoltajia tarkistamaan kalenterinsa leirin ajalta. Lyhyestäkin talkoovuorosta on valtava apu, kiitos jo etukäteen! Talkoolaisten ilmoittautumislomakkeen linkki lähetetään leiriläisen ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen.

Ilmoittautuminen ja peruutusehdot

Ilmoittaudu leirille täällä.

Ilmoittautuminen alkaa 1.4. ja on auki 19.5. saakka.

Joissakin ryhmissä joudumme rajaamaan osallistujamäärää esimerkiksi soitinten riittävyyden vuoksi, joten saatamme joutua sulkemaan joidenkin ryhmien ilmoittautumisen jo ennen ilmoittautumisajan päättymistä.

Ilmoittautumisen voi perua veloituksetta 21.5. mennessä. Tämän jälkeen tapahtuvista peruutuksista joudumme valitettavasti kaikissa, myös sairastapauksissa, veloittamaan ruokailujen osuuden (erikseen tilattujen aterioiden yhteissumma; päiväleiriläiset 57 €; yöleiriläiset 68 €), sillä ilmoitamme etukäteen sitovan henkilömäärän ateria- ja siivouspalveluille. Lääkärintodistusta vastaan emme veloita tai palautamme jäljelle jäävän leirimaksun ruokailujen osuuden jälkeen.

Yhteystiedot

Elina Mäkelä, leirinjohtaja

Iida Saarinen, leiriassistentti

kangasalanpelimannitry@gmail.com

Lämpimästi tervetuloa leireilemään kesäkuussa Kangasalle!

Leirin järjestää Kangasalan Pelimannit ry. Pidätämme oikeuden muutoksiin.